Terveiset Korpitien eskarista!

Korpitien eskarilaisten puuhia viimeisen kahden viikon ajalta:

Leikkiä lähimetsässä.
Oravan puuhat korkealla puussa kiinnostivat kovasti.

Luntakin ehti tuiskuttaa niin paljon, että koulun pihaan pystyi tekemään lumihevosen
Liikkumisen riemua temppuradalla koulun salissa.

Koulun puutyöluokassa syntyi monenlaisia töitä, kun lapset pääsivät itse suunnittelemaan ja valmistamaan hienoja teoksia .

Hienoja käsitöitä valmistui myös  eskariluokissa, joista toinen muuttui ompelupajaksi. Siellä lapset valmistivat itse suunnittelemiaan tyynyjä ja pehmoleluja.

Toisessa eskariluokassa oli korupaja, jossa valmistui niin ikään lasten itsensä suunnittelemia koruja.

Saimme kuunnella improvisoitua a cappella musiikkia AITO-etäkonsertissa.

Tulevan Pyhäinpäivän kunniaksi eskarilaiset kävivät hautausmaalla viemässä kynttilöitä haudoille ja muistomerkille.


Pohjolan Kuljettaja-apu Oy ja Liikennepalvelu J. Lukkari ilostuttivat eskareita ja muuta varhaiskasvatuksen väkeä jakamalla heijastimet ja tuomalla kalustoaan näytille Koulukankaan koulun pihalle. 

Eväsretkellä leikkipuistossa.

ESKARIKERHOJEN TOIMINTAA


Viime viikkoina eskarikerhoissa on muun muassa harjoiteltu kerrontataitoja Eetu & Iitu kirjan avulla sekä tunnesäätelytaitoja Aada ja kiukkuleijona kirjan kautta.

Yhdellä eskarikerhoporukalla alkoi Piki-kerho, jossa harjoitellaan vuorovaikutustaitoja. Kun taas yhdessä kerhossa on tehty äänneharjoituksia ja suujumppaa Kille Kielisen kanssa.

Tämän lisäksi eskarin arkeen on mahtunut leikkiä, laulua, musisointia, satuhetkiä, ulkoilua, koko koulun poistumisharjoitus, pikkukirkossa käynti ja monen monta muuta mukavaa touhua.

Kommentit