Korpitien eskarin joulukuu

Korpitien eskarissa joulukuu on vierähtänyt metsässä ulkoillen, leikkien, askarrellen, musisoiden, leipoen, tonttuja jahdaten ja satuja kuunnellen.



Lapset pääsivät lähimetsän hämärään jahtaamaan heijastintonttuja taskulamppujen avulla.



METSÄJUMPPAA


Liikuntahankkeen työntekijä kävi pitämässä meille metsäliikuntatuokion. Saimme huomata, että metsä muuntuu tarvittaessa vaikka kuntosaliksi.


Vietimme marras- ja joulukuussa syntyneiden lasten synttäripäivää tuttuun tapaan metsässä synttärisankareiden toiveleikkien ja eväsretken merkeissä.

LUMILEIKKEJÄ
Tuore puhdas lumi ja suojasää tarjosivat vallan mahtavat puitteet lumileikeille.


SATUJEN MATKASSA

Joulukuun ajan olemme seuranneet tontun matkaa Metsän Joulu - satuhierontakirjan kautta. Satuja on välillä kuunneltu myös lattialla pötkötellen.

KÄSILLÄ TEKEMISTÄ
Piparinleivonta kuuluu joulukuun puuhiin. Monet lapset ovatkin kertoneet, että piparin tuoksu on joulun paras tuoksu.

Askarteluja olemme tehneet ahkerasti. Lapset tekivät joulukortit Siskojen ja Simojen joulukorttikeräykseen. Viereisessä kuvassa valmistuu itsenäisyyspäivän koristeita.

TUNNETAITOJA ESKARISSA


Tunnetaidot kuuluvat eskarissa jokaviikkoiseen ohjelmaan. Syksyn aikana olemme opetelleet erilaisia tunnetaitoja Eläinlasten elämää materiaalin avulla. Aiheina on syksyn aikana ollut:

AUTTAMINEN
ULKOPUOLELLE JÄTTÄMINEN
ITSETUNTO JA KANNUSTAMINEN
MONENLAISET PERHEET
JÄMÄKKYYS
PELKO
HÄVIÄMINEN JA HUIJAAMINEN
SURU
HYVÄKSYMINEN
KATEUS

Tunnetaito-opetushetket ovat koostuneet pöytäteatteriesityksistä, joihin lapset ovat myös itse osallistuneet, yhteisistä keskusteluista sekä aiheisiin liittyvistä leikeistä, musiikista tai pienistä videopätkistä.

PIKKUJOULUPUUHIA
Viimeisenä eskaripäivänä ennen joululomaa eskarissa vietettiin pikkujouluja joululaulajaisten, tietovisailun ja värisuunnistuksen parissa.



KORPITIEN ESKARIN VÄKI TOIVOTTAA KAIKILLE ILOISTA JOULUN AIKAA!

Kommentit